Täällä on mukava aurinkoinen päivä, ja mulla on vasta iltapäivällä koulua, joten ajattelin kirjoittaa teille eräästä hyvin ajankohtaisesta asiasta.
Mulla on päivää vaille kuukaus jäljellä täällä, ja koti-ikävä on sietämätön. Olen viikonlopusta lähtien miettinyt kotiin paluuta ja potenut ikävää kotia ja läheisiä kohtaan. Olen myös miettinyt mistä tämä yht äkkinen koti-ikävä johtuu ja miten pääsen siitä eroon?
Sunnuntaina nukkumaan mennessäni ajatukset rupesivat pyörimään päässä ja en pystynyt nukkumaan. Itkin monta tuntia todella ahdistuneena yksin huoneessani. Kaikki läheiseni Suomessa nukkuivat. Ei toivoakaan, että olisin siis saanut keheenkään yhteyttä. Kello 4.00AM paikallista aikaa kuitenkin muutamat ystäväni Suomessa olivat jo hereillä ja juttelin heidän kanssaan ikävästä ja oloni helpotti hetkeksi. Sain nukuttua ehkä 4 tuntia ja aamulla oli todella uupunut olo. Kerroin Roosalle aamulla mitä yöllä tapahtui, ja hän sanoi heti että tänään kannetaan sun patja mun huoneeseen ja tuut tänne nukkumaan. Onnen kyyneleet valuivat poskiani pitkin, koska tiesin että oloni helpottuu heti kun pääsen puhumaan Roosan kanssa asiasta ja oli niin ihanaa, että sain mennä heidän luokse yöksi.
Kun näin jälkeen päin mietin tuntemuksiani sunnuntai-yönä, niin suurin niistä oli ahdistus. Musta tuntui, että mulla ei psyyke kestä enää olla täällä. Tuntui, että pää hajoaa siihen paikkaan jos en pääse täältä pois pian. Halusin vain päästä kotiin. Halusin vain siihen tuttuun ja turvalliseen ympäristöön, missä voin olla oma itseni, eikä tarvitse stressata mistään asiasta. Musta tuntui todella pahalta. Yritin nukkua, mutta en voinut olla ajattelematta koti-ikävää. Nyt kuitenkin kaksi päivää myöhemmin olo on jo paljon parempi. Välillä mietin asiaa, mutta se että sain nukkua Roosan ja Amyn kanssa helpotti todella paljon. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että mun on vaikea nukkua yksin omassa huoneessa, joten katsotaan kauan mun yökyläily Roosan luona jatkuu :D
Nyt kuunnellessani SAARAn Superpowers-biisiä ja kirjoittaessa tätä teksiä tunnen itseni henkisesti vahvemmaksi kuin koskaan, sillä joka ikinen päivä täällä on taistelua omien ajatusten ja ikävän kanssa. Kaikki nämä vastoinkäymiset itseni kanssa ovat tehneet minusta sen vahvan ja itsenäisen Saaran, joka olen tänä päivänä. En ole luovuttaja, mutta myönnän että olen valmis tulemaan kotiin. Mä jaksan kyllä olla täällä loppuun asti ja yritän
parhaani nauttia näistä hetkistä mitä täällä vielä saan olla, koska niin kuin monet ovatkin minulle sanoneet; Kotona ehdin kyllä todellakin olla!!!
Olen kiitollinen, että mulla on täällä niin hyvä tukiverkosto, sillä ilman näitä tyyppejä täällä en oikeasti pärjäisi. Me mennään tänään Roosan ja Amyn kanssa illalla leffaan katsomaan Kaunotar ja hirviö, ihanaa :) Ei kai voi muuta sanoa tähän loppuun kuin että kyllä tämä tästä! :D
Mukavaa viikon jatkoa kaikille <3
Saara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti